Rakkaudestani naiseen

  

Sattuman kauppaa kaikki. Vai kohtaloa sittenkin? Alle kaksi vuotta sitten eksyin uuteen työpaikkaan ja vuoronvaihdossa mut kätteli ja toivotti tervetulleeksi taloon kaunis tummatukkainen nainen. ”Moi mä oon Sonja”. Ja kun meidän kädet kosketti toisiaan muhun iski jonkinlainen amorin nuoli. Mä katsoin sitä naista silmiin ja mietin että tää tyyppi tulee vielä muuttamaan mun elämäni pysyvästi, hyvällä tavalla. En tiedä mistä se tunne tuli, se vaan iski jostain.

Tutustuttiin aluksi työn parissa ja välillä lähdettiin työpäivän päätteeksi kaljalle. Me huomattiin pikkuhiljaa, että me naurettiin yhdessä välillä asioille ja tilanteille, joissa muut ei osanneet nähdä mitään hauskaa. Me huomattiin, että meillä oli todella samankaltainen kieroutunut ajatusmaailma ja huumorintaju. Meille kehittyi nopeasti yhteinen kieli, yhteiset koodit ja inside-läpät. Alettiin viettämään vapaa-aikaa yhdessä, kunnes yksi päivä me mietittiin ettei edes enää muisteta päivää, koska viimeksi ei oltaisi oltu missään tekemisissä. Ei pystytty muistamaan päivää, jolloin viimeksi ei oltaisi nähty tai puhuttu puhelimessa tai tsättäilty mesessä. Me kasvettiin yhteen ihan huomaamatta. Tultiin jotenkin riippuvaiseksi toisistamme. 

Sonja oli mukana kaikessa hauskassa, mitä mä koin. Sonja oli mun vierellä itkemässä mun kanssa kun mulla oli vaikeaa. Sonja oli jakamassa mun kanssa kaiken mitä mulle ikinä tapahtui.
Ja lopulta Sonja ei enää ollut vain osa mun elämää. Sonjasta tuli mun elämä, kaikki mitä se sisälsi oli myös yhtälailla Sonjan elämää.

  
Yhtenä harmaana talviaamuna Sonja istui junassa ja sai multa viestin, joka sai hänet itkemään keskellä julkista paikkaa. Viestissäni hyvästelin Sonjan, sillä olin päättänyt tappaa itseni. Olin palanut loppuun taistelussa menneisyyttäni vastaan ja valmis luovuttamaan.
Sonja ei antanut mun luovuttaa. Ei silloin, eikä monina muinakaan huonoina päivinäni sen jälkeen.

Sen aamun jälkeen me lähennyttiin entistäkin enemmän. Sonja raivasi tiensä läpi kaikkien niiden muurejen, joita olin ympärilleni pystyttänyt ja otti mut vastaan ja rakasti mua juuri sellaisena ihmisrauniona, mitä siihen aikaan olin.
Uskalsin kertoa Sonjalle asioita, mistä en uskaltanut puhua kenellekkään muulle. Luotin Sonjaan enemmän kuin edes omaan terapeuttiini. Sonja oli kärsivällinen ja antoi mun käydä läpi ja puhua mua ahdistavista jutuista sadat kerrat uudelleen ja uudelleen, vaikka tuskin siitäkään oli niitä mukava kuunnella. Sonja antoi mulle aikaa parantua rauhassa, päivä kerrallaan, ja pysyi mun vierellä koko ajan. Se ei pettynyt muhun, niinä päivinä kun pitkän nousukauden jälkeen taas romahdin ajoittain. Sonja oppi miten toimia mun sairauteni kanssa ja miten toimia kun saisin paniikkikohtauksen ja miten sen saisi menemään ohi.

Sonja pisti mut nauramaan niinäkin päivinä kun mä luulin etten pystyisi koskaan enää edes hymyilemään.
Sonja uskoi muhun silloinkin kun en itse uskonut.
  
Me ollaan tehty kaikki reissut yhdessä. Pakomatka Ruotsiin, Juhannus Tampereella, hermoloma Las Palmasissa.
Olisi outoa edes kuvitella lähtevänsä jonnekkin lomalle ilman sitä naista

Joskus kun ei olla ehditty näkemään muuta kuin töissä me saatetaan istua omissa kodeissamme, katsoa samaa leffaa ja pitää vieressä puhelinyhteyttä auki kaiuttimella ja räkättää yhdessä sen paskaleffan tyhmille kohtauksille.

Ja kun me istutaan eri porukoissa eri kuppiloissa niin messenger meidän välillä laulaa läpi illan.

Meidän talous on yhteinen. Elätetään toisiamme, jos toisen rahat loppuu.
Mun koti on Sonjan koti ja toisinpäin.
Sonjan hammasharja asuu mun kylpyhuoneessa.
Ja mihinkään on ihan turha kuvitella lähtevänsä, jos ei edes kutsu toista mukaan.
Me päätetään toistemme lauseet.
Tunnetan toistemme toimintatavat ja siksi välillä ei tarvitse edes sanoa mitään kun pelkästä katseesta tietää mitä toinen on juuri aikeissa sanoa.
”Joo joo mennään”, sanoo Sonja ennen kun ehdin edes ehdottaa että mennäänkö tupakalle.
Me ollaan tavallaan parisuhteessa.

Sitä sanotaan että parhaan ystävän tunnistaa siitä, että jossain vaiheessa se pistää kyseenalaistamaan seksuaalisen suuntautumisesi.
Mikä pitää tavallaan paikkansa meilläkin.
Koska en oo koskaan aikaisemmin tuntenut tällaista rakkautta, ihailua ja kiintymystä ketään naista kohtaan. Vaikka olen kyllä tullut siihen tulokseen että romantiikasta tää meidän ystävyys on kuitenkin hyvin kaukana, me olemme yksinkertaisesti ystävykset jotka rakastavat tätä meidän omaa ystävyyssuhdetta, tätä meidän kahden juttua.
Kuitenkaan sen jälkeen kun löysin Sonjan en ole tuntenut enää yksinäisyyttä tai minkäänlaista tarvetta poikaystävälle. Mihin mä tarvitsen seurustelusuhdetta kun mullahan on Sonja?! 😀 Joku kundihan voisi pahimmassa tapauksessa rajoittaa meidän kahden menoja.
  
Ja nyt pian sitten koittaa päivä kun tämäkin ”parisuhde” pistetään koetukselle, kun Sonja muuttaa kolmeksi kuukaudeksi espanjaan.
Kyllä vain, se neiti meni ja sanoi itsensä irti ja hankki asunnon espanjasta ja päätti vähän nauttia elämästään.

Kun kuulin uutisen, olin samaan aikaan iloinen ja innostunut ystäväni puolesta, jolla oli vihdoin pokkaa ja mahdollisuus toteuttaa unelmiaan. Mutta samalla olin myös todella surullinen ja rikki mun itseni puolesta.
Itkettää ajatuskin siitä, että kolmeen kuukauteen en näe mun rakastani. Paitsi ehkä sen viikon verran, mitä ehkä pääsen lentämään hänen luokseen. Mä ehkä kuolen ikävään.

Miten mä tuun pärjäämään muka?
Ja miten meille käy?
Kestääkö meidän ystävyys sen välimatkan?
Ehtiikö meidän elämät muuttumaan siinä ajassa?
Entä jos Sonja ei palaakkaan takaisin?
Ja jos ja kun Sonja palaa takaisin, nauretaanko me vain näille meidän yhteisille peloille, joista ollaan puhuttu ja kaikki on niinkuin toinen ei olisi koskaan lähtenytkään?
  
Sonja meni ja teki sen mitä mä mietin kun me käteltiin ensimmäistä kertaa. Tuli ja muutti mun elämäni. Raivasi mun sydämmeen ison aukon, johon asettui asumaan, pysyvästi.

Hassua, miten niin lyhyessä ajassa toisesta voi tulla niin tärkeä ja rakas. Tuntemattomasta tulee ihminen, jonka tunnet läpikotaisin. Siitä tulee tyyppi, jonka kuva hyppää sun mieleesi ensimmäisenä kun jotain hauskaa tapahtuu tyyliin ”En malta oottaa että pääsen kertomaan tästä sille”. Tyyppi, jonka puolesta ottaisit vaikka luodin rintaasi.

Tää matka Sonjan kanssa on ollut hieno. Päiviä täynnä naurua, kyyneliä, haleja, piikittelyä, väittelyjä, toimintaa, irti-ottoja, tappelua, itkua, hymyä, rakkautta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jännitystä, nousuja ja laskuja.

En vaihtais päivääkään.

Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä sellaisen parhaan ystävän kuin mitä mulla on. Harmi, että se paras on jo mun 😉

  

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Rakkaudestani naiseen

  1. Heh, olisin voinu itse kirjottaa tän tekstin 😀 mun paras ystävä muutti vuodeksi toiseen maahan ja kyllä se tuntu ja tuntuu yhä välillä pahalta. Mutta ei se ystävyys häviä:) luojan kiitos enää on jäljellä reilut 2 kuukautta!:D
    Kyllä se ystävyys selviää ja itsekin selviää, vaikka se tuntuu välillä epätodelliselta… Onneks aina voi laittaa viestiä ja skypettää, puhua whatsapilla tai viberilla, katsoo samaa telkkarisarjaa netistä yhtä aikaa 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s