Haavekuvia rakkaudesta

Pläräilin tossa ystävänpäivänä facebookissa mun newsfeediä läpi ja päätin että tää on luultavasti paras päivä vuodesta selailla muiden poustauksia kun kaikki on niin täynnä rakkautta. Ihan hymyn toi huulille kaikkien kavereiden pusu ja halikuvat ja aforismit ystävien ja rakkauksien merkityksistä elämässä.

Kirjoittelin itsekkin blogitekstin mun ystävien tärkeydestä mun elämässä, jonka jälkeen rupesin siinä sitten miettimään että mimmostakohan olisi olla itse parisuhteessa tänä päivänä. Tai mimmosta mä ylipäätään toivoisin että se olisi.

Tässä itse jo jonkin aikaa sinkkuna elettynä, jo kuitenkin niin tottuneena yksin elämiseen ja asumiseen, olisi hassua kuvitella että elämään kävelisi joku tyyppi joka laittaisi tän mun pakkani sekaisin, pidemmäksikin aikaa.
Kun onhan noita miehiä tullut ja mennyt, mutta että sitten kun tuliskin vastaan semmonen, josta mä miettisin että ”ei hitto tästä mä tykkään varmaan vielä viikonkin päästä!”. Joku semmonen jota jäisi kaipaamaan kun se lähtisi.

Mä jotenkin nautin siitä että mä voin mennä ja tehdä mitä huvittaa, eikä mun tarvitse kenellekkään ilmoitella itsestäni. Että mä voin halutessani lämäistä puhelimen kiinni ja kadota jos siltä tuntuu.
Mutta kyllä sitä välillä tulee mietittyä että olisipa se kiva kun olisi joku vaikka toivottamassa hyvää yötä, tai että ei tarttis joka aamu itse aamukahviansa keittää. Joku joka kattois mun meikitöntä naamataulua ja pystyssä olevaa tukkaa mun herätessä ja sanois ”moi ootpas sä söpö, anna pusu”.
Ja kun välillä on semmonen olo että hitto kun olisi niin paljon rakkautta annettavana mutta ei oikein ketään johon sen vois purkaa!
Koska sekin on tosi kivaa, ellei vielä parempaa, se rakkauden antaminen toiselle.

Mä oon aina ollut lahjakas haaveilemaan, teen sitä varmaan suurimman osan mun ajasta.
Ja aloin sitten haaveilemaan että mimmonen olisi mun unelmien poikaystävä. Tai unelmien parisuhde. Semmonen leffa, romanttinen komedia omasta elämästä, mitä olisi oikeasti kiva katsella.

IMG_1959

Noh, mistäs aloitetaan..

No ihan ensiksi mun poikaystävä olisi semmoinen perheläheinen tyyppi. Tarkotan tällä sitä että se pitäisi perhesuhteita tärkeänä ja rakastaisi sen siskoja, veljiä, isiä ja äitiä. Jotenkin semmoset miehet jotka puhuu äidistään rumasti on mulle hirveä turn off. En oo ihan varma miksi. Ehkä siksi että mulle mun äitini on mun elämäni ihan ykköstyyppi ja mut on kasvatettu niin että äitiä pitää kunnioittaa eikä sille huudella rumia vaikka se olisi kuinka ärsyttävä joskus.

Sillä olisi myös semmonen tarttuva hymy. Semmonen että kun se hymyilisi niin mäkin hymyilisin ja miettisin että okei mitään muuta en tässä maailmassa nyt enää tartte tänään.

Ja sit se antais mun pukeutua sen t-paitaan yöksi (Mä en tiedä mikä tää juttu on mut mä oon aina tykänny pitää poikaystävien vaatteita mun yökkäreinä).

Se keittäis välillä mun puolesta ne aamukahvit, ilman että tarttis edes pyytää. Ja jos nyt ihan äärimmäisyyksiin mennään näissä mun haavekuvissa niin meillä olisi semmonen koti, mistä olisi suoraan sängystä näköyhteys keittiöön, ja sitten mä voisin leikkiä että mä nukun kun se keittelisi kahvia pelkät boxerit päällä ja mä voisin salaa tiirailla sen peppua ja miehekästä selkää. Ja sit mä voisin nousta sängystä kun kahvi olisi jo valmista ja joskus se toisi sen mulle sänkyyn asti. Se olisi rakkautta jos mikä!

Vähän villikin se olisi, samankaltainen kuin mä. Se ajattelisi että ihan sama onko meillä ikää se viisi vai viisikymmentä vee niin kyllä me voidaan sinne pulkkamäkeen mennä, tai hyppiä trampoliinilla tai kirmata alaston uinnille keskellä kesäyötä ja miettiä et hitto kuin kivaa tää on.
Ja sillekkin raha olisi vain rahaa. Sitä mitä tulee ja menee, pelkkää materiaalia. Me vedettäis yhdessä yössä tilit tyhjäksi ja naurettais aamulla että ”Oh well.. Syödään sit makaronia ja ketsuppia loppuviikko, ainakin oli hauskaa! YOLO!”

Eikä se olisi mulle aina vaan pelkkää ”beibi ai lav juuta ja kaikki sussa on parasta” vaan se uskaltaisi myös kertoa mulle että ”nyt sä oot muuten todella ämmä että voisitko lopettaa”.
Ja se tykkäisi myös piikitellä mua. Jotenkin tykkään siitä jos mies osaa vähän vittuilla, sillä lailla hyväntahtoisesti ja huumorilla, liikaa henkilökohtaisuuksiin menemättä.

Ja mitä seksiin tulee niin se haluaisi sitä myös muutenkin kuin pimeässä peiton alla nukkumaan mentäessä. Se ehdottaisi mulle että ”hei sunhan pitää lähtee töihin vasta kahenkymmenen minsan päästä että miten ois pikaset tässä ja nyt?”.

Ja me viihdyttäis hyvin myös kotona. Sohvalla sipsipussin ja leffan kanssa. Tai se voisi vaikka pelata pleikkaria ja mä makaisin sen sylissä läppärin kanssa kirjottelemassa mun blogiani. Ja välillä se irrottaisi otteensa pleikkaohjaimesta ja hipsuttaisi mua.

IMG_1962

Eikä mikään noista mun haavekuvistakaan ole ihan must-juttu, eikä niiden tarttis just noin mennä. Loppujen lopuksi mäkin olen vain ihminen ja mäkin haluan oikeastaan vain olla rakastettu, välillä muulloinkin kuin pilkun jälkeen ja vain siihen asti kun aamuhämärässä keräilen mun kledjut lattialta ja hiivin hiljaa ulos.
Eiköhän kaikki meistä halua?

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Haavekuvia rakkaudesta

  1. Kyllähän toi aika unelma olis 😉
    Ei tosiaan tarviis mitään hulluja eleitä, just tollaset pienet jutut on niitä parhaita

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s